Kiitos kaikille onnittelijoille! :)
Neulerintamalla syksyni jäi todella laihaksi kaikkien muiden kiireiden vuoksi. Ja ehkä myös siksi, että neuloin sitä sun tätä riippuen siitä millainen fiilis oli milloinkin. Sain kuintenkin kolme työtä valmiiksi asti, joita en ole ehtinyt vielä esitellä täällä.
Due to very busy autumn I finished very little knitting works. I also had plenty of knitting going on my needles and I hopped from one work to another regarding my mood. Still I managed to finish three knittings, which I have not blogged yet.
| Edullinen kuvakulma |
Ensimmäisenä taisivat valmistua polvisukat Norosta. Tein ne Taija Elon eli Tuin Mittatilauspolvareiden ohjeen mukaan kärjestä ylöspäin ja neuloin raitoja kahdelta eri kerältä aina 5 riviä/ raita. Tein sukat mallia hiukan pienemmällä silmukkamäärällä, mutta silti ne jäivät kantapäistä ja nilkoista hieman löysiksi. Muuten pidän näistä Peppipitkätossumaisen vinkeistä sukista ja ovat olleet ahkerassa käytössä. Lanka on myös ihan mielettömän riittoisaa! Nyt minulla on toinen pari tulossa ja niistä pitäisi laskelmieni mukaan tulla aivan yhtä pitkät.
| Saumat vinossa |
I think that finished first these knee high socks from Noro. I used Taija Elo's aka Tui's pattern "Mittatilauspolvarit". Those are knitted from toe up and I knitted from 2 balls of yarn 5 stripes at a time. I made the socks bit smaller than in the pattern, but still they're bit large from heel and ankle. Otherwise I like these socks very much and have worn them lot too. There's still plenty of yarn left and I'm doing another pair and those should become as high as these.
Suunnittelija: Taija Elo
Lanka: Noro Kureyon Sock, 100 gr.
Puikot: 2,25mm sukkapuikot
Elli's Pippi-socks
Designer: Taija Elo
Yarn: Noro Kureyon Sock, 100gr
Needles: 2,25mm DPN's
Yarn: Noro Kureyon Sock, 100gr
Needles: 2,25mm DPN's
Näiden jälkeen taisi valmistua Herbivore-huivi, eli "Herppes" tai "Herbie", jonka neuloin Ravelryn Friends of Ilu's yarn ryhmän mukana knit alongina. Langaksi valikoitui jonkin aikaa laatikoissani marinoitunut Ilun merinosukkalanka We're family, jossa on melkoisen terävät värit. Huivin neulominen ei kyllä ollut ihan hirveän kivaa, etenkin nurjalla kiertäen nurin neulotut silmukat tuottivat tuskaa ja malli oli tylsähkö, vaikkakin hankala päästä alkuun. Valmiista huivista tuli minun makuun liian pieni, kun tykkään enemmän isoista huivesta, joihin voi kunnolla kääriytyä. Yritin kaupata sitä miehelle, joka totesi yksikantaan, että miehet ei käytä huiveja - tee mulle kauluri. Häämatkalla huivi oli kyllä mukana ja pienen marinoitumisen jälkeen olen todennut sen sisätiloissa ihan käyttökelpoiseksi asusteeksi. Ja sitä kauluria isännälle ei muuten tipu - ainakaan vielä.
I think that finished Herbivore ahawl after these. I knitted it part of knit along in Ravelry's Frinds of Ilu's yarn group. I chose Handu merinosockyarn in shade We're family, which has been waiting for a while in my box, as the colours are quite bright and sharp. I didn't enjoy much knitting the shawl, especially the purl tbl's on the wrong side were killing me. I also find the pattern rather dull, but starting up was bit of a challenge. The finished shawl is small to my taste, as I love big shawls which I can wrap around myself. I tried to give the shawl to my husband who declined as shawls are for ladies and asked a cowl. In his dreams! Well I had the shawl with me on the honeymoon and I have used it too. It warms nicely indoors.
Suunnittelija: Stephen West
Lanka: Handu Handdyed merinosukkalanka, We're family 98gr.
Puikot: 4mm pyöröt
Herbie aka Herppes
Designer: Stephen West
Yarn: Handu Handdyed merinosockyarn, We're family, 98gr
Needles: 4mm circular needles
Yarn: Handu Handdyed merinosockyarn, We're family, 98gr
Needles: 4mm circular needles
Kolmas valmistunut eroaakin edellisistä neuleista täysin ja oli minullekin aivan uusi juttu, nimittäin lelu! Sain kesällä työkaverilta aivan loistavan vihjeen ja idean. Niimpä miehen kummipoika sai 3-v lahjaksi pelottavan, kaamean viidakon kauhun, Sulo Sukkanauhakäärmeen! Sulolla on pituutta 2metriä ja se on melko laiha tuubina neulottu kaveri. Pään kohdalla lisäsin silmukoita ja naamassa taas kavensin ja suun sulkemisen mukana pistelin virkatun kielen kiinni. Silmät eivät kuvassa valitettavasti näy hyvin, mutta ne ovat isot turvasilmät. Täytin käärmettä sitä mukaa kun neuloin, mutta silti näyttää siltä, että Sulo on syönyt pari hiirtä ja ne eivät ota sulaakseen.
My third finished work is something completely different - it's a toy! At summer I got brilliant idea from my work mate, so my husbands godson got a dangerous and scary Sulo Sukkanauha - snake as birthday present. Sulo is 2 meters long and it's quite skinny fellow knitted as one piece. I added stitches and reduced them again to form the head. The tongue is crocheted and stitched to body when closing him up. The eyes don't come up properly in the photo, but those are huge safety eyes. I added the filling while knitted, but still I'm afraid that Sulo seems like eaten couple of mice and that those won't melt away.
Sulo Sukkanauhakäärme
Malli: Omasta päästä
Malli: Omasta päästä
Lanka: Trekking, Atlantik 78 gr.
Puikot: 2,5mm sukkapuikot
Sulo Sukkanauha snake
Yarn: Trekking, Atlantik, 78gr
Needles: 2,5mm DPN's
Needles: 2,5mm DPN's
Näistä tulikin lankalaihikseen ihan hyvä saalis: 276grammaa. These also reduced my stash by 276grams.
Joulun seutuun myös värjäyskattila pääsi tulelle pitkästä aikaa ja värjäsin isomman erän, pääsävynä punainen. Tässä kuvia:
Around the Christmas I also dyeied some yarn after long time. Here's photos:
| Mustaviinimarja ja kirsikka |
| Vadelma ja Puolukkapuuro |
| Turkoosiunelmia |
| Räiskyvä Oranssi |



10 kommenttia:
Oletpa ollut aikaansaava! Ihanat sukat ja Herbivore on kyllä pakko laittaa to do-listalle.
Värjäykset hivelevät silmää myös, ihania!
Komeat sukat ja huivi.
Ja makean näköisiä värjäyksiä :)
Iloisen värikkäitä neuleita, ja ihania vyyhtejä! Vadelma-puolukka on kaunein :)
Ihanaa kaikki :) varsinkin polvisukat :)
Nuo sukat on kyllä ihanat. Ja värjäykset mahtavia. Miksei miehet muuten käytä huiveja? Huiveja ei kyllä koskaan voi olla naisella liikaa, mutta mä olen pohtinut kaulurin neulomista itselleni :D
Toi kärmes on kyllä hieno! Täytynee harkita semmoisen tekemistä muksuille. :) Ja Noro-raitasukat! <3 Mullakin on, mutta ei polvipituiset. Tuu taas joskus neulomaan mun kanssa, jooko?-) Voin tartuttaa kehruukuumeen kans!
Kiitos Neferi, Zelda, Emma, hillanen, Kässäpussi ja Micki!
Emmä tiedä miksei miehet käytä huiveja, tai kai jotkut käyttää, muttei tuo minun rontti. :)
Micki, kärmes on ollu yllättävän suosittu kaveri. :) Juu, olis kiva tulla käymään taas, kunhan nämä ajokelit paranee. Kehruu kuume mulla on jo, mutta voit kyllä tuntuvasti pahentaa sitä. :)
Noi polvarit on ihanat ja herbivore on kaunis, kivat värit langoissa, etenkin mustaviinimarja/kirsikassa ja turkoosiunelmissa :)
Kiitos JossuP! :)
Lähetä kommentti