Langankulutus: 15kg kulutettavaa

sunnuntai, 18. syyskuuta 2011

Sadonkorjuuta - Autumn FO's

Kiitos kaikille onnitteluista ja neulekehuista! :)
Tänään kävimme metsässä verottamassa syksyn antimia ja metsällä olikin valtavasti annettavaa. Tyydyimme kuitenkin ämpärilliseen suppilovahveroita, koska sen enempää emme jaksa kahdessa päivässä syödä. Ja voi että ne maistuivat hyvältä! Kas tässä he ovat pannulle menossa:


Samalla reissulla kuvasimme myös syksyn neulesatoa. Tai lähinnä syksyllä viimeisteltyjä, koska nämä molemmat ovat enimmäkseen keväällä neulottuja. 



Ensinnä valmistui tämä Villapeikon suunnittelema ihanaakin ihanampi Roheline takki - nimensä vastaisesti kuitenkin vaapukan punaisena. Lankana ohjeen mukainen Filatura di Crosa Zara, unelman pehmeä lanka, joka neuloitui nätisti. Valitettavasti kastelun jälkeen lanka ei kyllä ollenkaan pysynyt kuosissaan, neule nimittäin venähti yli 5 senttimetriä pituussuunnassa ja leveydessäkin jonkin verran. Jos tuon olisin tiennyt, olisin vain höyryttänyt takin kevyesti, enkä kastellut likomäräksi. Takki on tästä huolimatta täysin pidettävä, mutta odottaa vielä hiukan kylmempiä kelejä.


Nappivalinnasta en edelleenkään ole ihan varma. Napit itsessään ovat kauniit, mutta tähän neuleeseen olisi sopineet paremmin neuleen väriset napit - sellaisia sopivia ei vaan koko Turusta löytynyt. Napit antavat takille vähän tätimäisen ilmeen, mutta se ei arkistontädille ole välttämättä ollenkaan pahasta. :)



Malli: Roheline - Suunnittelija: Suvi Simola (Villapeikko) - Lanka: Filatura di Crosa Zara - Kulutus: noin  600 grammaa - Puikot: 4,5mm pyöröt.



Pattern: Roheline - Designer: Suvi Simola (Villapeikko) - Filatura di Crosa Zara - Weight: about 600gr - Needles: 4,50mm circular needles.






Toinen valmistunut neule, eli Perinnesukat ovat olleet lähes valmiina jo koko kesän, mutta kirjominen ei selvästikään ole minun lajini, joten viimeistelyä saivat odottaa kauan. Pistot eivät sinällään olleet vaikeita, mutta oikean paikan hahmottaminen oli jostain syystä tuskallisen vaikeaa. Kirjoneule osio sen sijaan syjui hyvin, vaikka langat olisi voinut jättää hiukan löysemmiksi.






Nämä sukat ovat 100% suomalaista käsityötä. Lankana on 100% suomenlammasta ja PukIlua, Handun Ilun käsin värjäämää ja minun käsin neulomaa. Todellinen lähituote. Suomenlammas/PukIlu on tuntumaltaan esimerkiksi Rohelinessa käyttämäni langan täydellinen vastakohta: tunnultaan karheaa ja juurevaa, mutta silti yhtä ihanaa! :)




Malli: Ykskyntöset - Suunnittelija: Jenni Österman (Maijamirjami) - Lanka: Handu PukIlu (tumman vihreä, vaalen punainen ja lila), Handu suomenlammas (vaalean vihreä)  yhteispaino 100grammaa - Puikot: 2,5mm pyöröt.






Pattern: Ykskyntöset - Designer: Jenni Österman (Maijamirjami) - Handu PukkIlu (dark green, pink, purple), Handu Finnsheep wool (light green) - Weight: all together 100gr - Needles: 2,50mm circular needles.



Tuolla parissa kuvassa vilahtikin myös kolmas valmistunut, mutta se on tämän vuoden ensimmäinen valmis joululahja ja siitä sitten aaton jälkeen enemmän. Ravelrystä löytyy toki kuvien ja speksien kanssa jo.

10 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Voi mitä herkkusia täältä löytyi:)

Ihana takki ja vielä upeammat sukat!

Eimi kirjoitti...

Jälleen sinulla on ihania töitä tehtynä.
Tuo Roheline on aivan ihana.
Hmm... Saako sinua onnitella muustakin kuin valmistuneista neuleista?

Eila kirjoitti...

Kääks miten ihania neulomuksia taas!!!
Kiitos tunnustuksesta, ihania ruusuja, saatanpa peräti tapojeni vastaisesti vastata kysymyksiin seuraavan kerran päivittäessäni...:)

Kässäpussi kirjoitti...

Me ollaan saatu saaliiksi vain kanttarelleja.. Tai en edes ollut poimissa, J toi itärajalta :) Suppilovahverokeitto on suurta herkkuani.. Pitäisi itsekin saada blogiin kuvia sienisaaliista ennen ja jälkeen kuivaamisen.

Tuo pinkki on niin sun väri :)

villapeikko kirjoitti...

Ihana värivalinta! Tosi herkullinen pinkki!
Ja hienot sukat, niissä on varmasti ollut työtä mutta lopputulos on ehdottomasti sen arvoinen!

Elina kirjoitti...

Sinulle on tunnustus blogissani!

Riitta Sinikka kirjoitti...

Erityiseti nuo vihreät sukat ovat aivan ihanat!!Mutta pidän kyllä kaikista! Mukavaa iltaa!

Tess kirjoitti...

Onpas ihana neuletakki ja upeat sukat!

ellie kirjoitti...

Kiitos Zelda, Eimi, Eila, Kässäpussi, villapeikko, Riitta Sinikka ja Tess! :)

Elinalle kiitos tunnustuksesta!

Ja Eimi, onnittelut koskivat vakiduunia. Valmiista villatakistakin saa onnitella. On se sen verran harvinaista herkkua. :)

ViTa kirjoitti...

Ihanat sukat!