Lähdimme eilen ystäväni kanssa melko ex-tempore Turun kirjamessuille. Sain ostaa töistä liput puoleen hintaan ja eihän tuommoista tarjousta voinut jättää käyttämättä. Olen kerran aikaisemmin käynyt Turun kirjamessuilla ja mielikuvani niistä on ollut aina sellainen myyntitapahtuma, jossa mikään kirja ei oikeastaan ole alennuksessa, vaikka messu"tarjouksia" paljon mainostetaankin ja löytöjä on sitten voinut tehdä lähinnä antikvariaatti puolelta.
Päähallissa tarjonta olikin lähinnä peruskirjoja perushinnoilla melko laajasta valikoimasta. En silti sortunut ostoksille, edes historiahyllyillä. Mutta sitten löysimme tiemme B-hallin kautta auditorioon, jossa sijaitsi Euro publicationsin piste täynnnä harrastekirjoja. Ja siellä minua vastaan tuli "The Kirja":
Ihastuin aivan mielettömästi Neulovan Nartun tekemään Kiemuraan, eli Kari Haugenin embroidered jacketiin:
| Kuva otettu kirjasta Norsk Strikkedesing |
Minulla oli kirja kirjaston varausjonossa jo kauan aikaa, kunnes kirjastosta ilmoitettiin, että he eivät pysty hankkimaan kyseistä teosta. Amazonista sen olisi näemmä saanut parin mutkan kautta, mutta nyt kun sattui kohdalle oli ihan pakko saada. Tuli vielä paljon halvemmaksikin kuin jenkeistä postimaksujen kanssa tilattuna. Etenkin, kun ostin 3 kirjaa kahden hinnalla. :)
Toinen mukaan tarttunut kirja oli tämä:
Siis oikeesti, enhän voi jättää hyllyyn kirjaa, jossa on ohje vesinokkaeläimelle!
| Kuva otettu kirjasta Super-super cute crochet |
|
Nyt on saatava Sylvi puikoille ja valmiiksi pian, koska Embroidered Jacket kutkuttaa aivan vietävästi. Etenkin, kun langaksi siihen sopii Cascade 220, jonka mielettömän isosta värivalikoimasta on hauskaa miettiä erilaisia värivaihtoehtoja. Luulen kuitenkin päätyväni mustaan pohjaan ja violettiin ja luumuun ja pinkkiin ainakin... Tai luumuun pohjaan ja mustaan ja pinkkiin ja turkoosiin... Toisaalta myös grafitin harmaa olisi kiva pohjaväri ja alkuperäiset väritkään eivät ole oikeastaan kovinkaan hassut...
Nyt kuitenkin poistun neulomaan isännän paitaa, jotta Sylvi ja joululahjaneuleet pääsevät vauhtiin. Ihanaa syksyistä sunnuntaita kaikille!


3 kommenttia:
Kirja näyttää todella upealta.
Vau mikä löytö! Ja huikeanhauska vesinokkaeläin :D
Aivan mielettömän ihana tuo neuletakki<3 Ja söpöjä nuo eläimetkin, voi kun osais yhtään virkata!
Lähetä kommentti